Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Lucky Nana´s Bellis

FIN25883/03  s.14.5.2003 - 20.6.2011

 
                          Emänä Lucky Nana´s E-pentueelle (5+1) s. 6.3.2006
                          Bellis nukkuu ikiuntaan kotipihansa puutarhassa.  

 

In memoriam Bellis

Bellis oli ensimmäinen sijoitettuna ollut koiramme, oikea aarre. Bellis hoiti tehtävänsä aivan loistavasti. Upea pentue kauniista emosta. Kiitos Bellis!  Harrastimme Belliksen kanssa jonkin verran jäljestämistä, mutta Belliskin oli innokkaampi peurojen perään lähtijä kuin sorkan etsijä. Nyt Bellis hätyyttelee kissoja ja ajaa peuroja taivaallisessa metsässä ja lepää omassa kotipuutarhassaan.

Bellis oli yksi yhdeksästä pennusta. Hän sai oppia jo pentulaatikossa taistelemaan paikastaan ja pitämään puoliaan siskoja ja veljiä vastaan. Belliksestä kasvoikin vahva ja hyvinkehittynyt aikuinen koira.

Bellis oli aivan emonsa kaltainen. Kova sanomaan sen viimeisen sanan. Erittäin haastava persoonallisuus. Pidämme kovasti hänen luonteestaan ja meille Bellis oli erittäin rakas. Suru oli suuri, kun kuulimme Belliksen poismenosta.

Belliksen suuri intohimo oli ajaa kissat pois pihasta. Kun Bellis tuli meille penikoimaan, kissamme muutti asumaan autotalliin ihan omaehtoisesti. Kissa kyllästyi siihen, että Bellis aina jahtasi sitä pihalla, vaikka Bellis ei tehnyt kissalle mitään - oli sellainen jahtaaminen kissan arvovallalle tosi loukkaavaa. Kun Bellis ja pennut olivat lähteneet, kissakin muutti takaisin keittiöön.

      

Bellis tuli meille peikoimaan maaliskuun alussa 2006. Silloin oli runsaasti lunta ja paljon kauniita talvipäiviä. Aikaa tästä on vierähtänyt jo viisi vuotta (2011). Silti tuntuu kuin se olisi ollut juuri eilen, kun Bellis oli täällä.

Bellis oli aivan suurenmoinen emo. Ensimmäiset pentuviikot olivat meidän kannaltamme hyvin helppoja. Bellis hoivasi pentujaan kaikella rakkaudella ja huolellisuudella.  

Kiitos sinulle, Bellis kaikesta, mitä annoit meille elämäsi aikana. Olit todellinen ystävä!

   
     
©2017 Lucky Nana´s - suntuubi.com