Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Oprin elettyä elämää. 

Golden-Fox Sindarella "Opri"
s. 28.3.1998 FIN23679/98

Opri on selvästi lauman pomo. Hänen sanallaan on painoarvoa. Nuorempana Opri oli melko varautunut. Vieraat saivat tulla ja mennä, kunhan eivät tulleet liian lähelle varoittamatta. Opri halusi itse päättää, kuka sai häneen tutustua ja kuka ei.
Kolmannen juoksunsa jälkeen Oprissa tapahtui muutos. Hänestä tuli rohkeampi ja avoimempi. Vieras ei ehdi istahtaa kunnolla, kun Opri jo hyppää syliin seurustelemaan ja rapsuteltavaksi. Nykyään Opri on ehkä liiankin itsevarma - ei ole kuitenkaan uhkarohkea. Oprin kanssa on ihana elää tavallista arkea. Hän on aina valmis kaikkeen, mitä vain keksii ehdottaa. Metsä on kuitenkin parasta.

Opri harrastaa jäljestämistä. Menestys on ollut vaihtelevaa. Parhaat saavutukset ovat spanieleiden mejä-Suomenmestaruus vuodelta 2001 ja samana vuonna saavutettu rodun ensimmäinen jäljestämisvalion arvo FIN JVA. Tiettävästi ei missään muuallakaan maailmassa ole ollut tätä ennen jäljestämisvaliota kooikerhondjeissa. Pari kertaa Opri on ollut myös Varsinais-Suomen kennelpiirin mejä-piirinmestari ja yhden kerran kaikkien rotujen mejä-Suomenmestaruuskokeessa karsintakokeen voittaja ja finaalikokeen kakkonen. Opri on antanut meille paljon upeita, hienoja muistoja metsästyskoirien jäljestämiskokeista.

Tottelevaisuuskokeissa Opri kävi vain leikkimielellä. Emäntä se  yleensä sai päähänsä, että mennäänpä tottelevaisuuskokeeseen ja sittenhän mentiin hauskuuttamaan yleisöä.
Vaikka Opri on hyvin kuuliainen, niin TOKOssa hän oli aivan mahdoton tai oikeastaan se oli emäntä, kun oli mahdoton. Antoi aivan vääriä käskysanoja ja kääntyili minne sattuu. Ei ollut helppoa Oprilla olla kuuliainen. Opri on muuten aivan loistava kisa- ja lenkkikaveri. Yleensä Opri sipsuttaa vieressä tasaista ravia ohjaajansa tahdissa. On aina valmis lähtemään lenkille säällä kuin säällä. Lenkin pituus on aina sopiva. Rakastamme Opria suuresti. Hänessä on särmää ja charmia.
Nykyään, iän jo painaessa, ilo syttyy silmiin ja olemukseen, kun lähdetään metsään. Narulenkit eivät kovin paljoa sytytä, eivätkä kiinnosta. Parasta, mitä Opri tietää - on, kun saa metsässä juoksennella vapaana ja vallattomana.
 
 

 

©2017 Lucky Nana´s - suntuubi.com