Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

2.10.2013 Vihdoin ja viimein oli Orsonin vuoro kokeilla kisaamista. Seuran epäviralliset kisat antoivat hyvän mahdollisuuden ekaan starttiin. Orson meni hurjaa vauhtia ja nautti tekemisestään. Okserilla tuli ohitus, mutta muuten aika oli ihan yees. Taisi olla medien nopein. On toi Saana niin hyvä treenaaja ja ohjaaja ja Orson tykkää Saanasta. Hyvä pari!

25.3.2013 Pitkästä aikaa iloinen uutinen agista. Orson saa pienryhmäpaikan. Oh-la-laa! Jospa se siitä lähtee pikkuhiljaa sujumaan tuo agility.

12.1.2013 Jälleen pitkä tauko agirintamalla. Saana kävi treenaamassa Orsonin kanssa ihan perusjuttuja. Orson ei meinannut millään malttaa. Odottaminen on ihan syvältä - eikun menoksi. Kyllä Saanalla on puhvelin hermot. Uudelleen ja uudelleen niin kaun, että odottaminen onnistuu. Itse olisin laittanut koiran jäähylle.

18.11.2012  Pitkästä aikaa pääsimme hallille treenaamaan. Onneksi opitut taidot olivat jäljellä. Orson oli aluksi niin innoissaan, ettei millään malttanut keskittyä kuuntelemaan vaan rynnisti esteille omia aikojaan. Valitettavasti taas on tulossa pitkä tauko. Mutta toivon mukaan vuoden alusta alkavat vakitreenit.

23.8.2012  Meillä on ollut pitkä tauko agilityssä koko elokuu ja tauko jatkuu vielä pari viikkoa. Nyt jo jänskättää, josko Orson on unohtanut kaiken oppimansa.

27.6.2012 Joku este onnistuukin välillä. Hypyt menevät yleensä hyvin, mutta tänään nekin oli kierrettävä. Orsonilla on jokin ylimenokausi meneillään tai ollut jo jonkin aikaa. Korvat eivät kuule - silmät näkevät kaiken muun paitsi sen mitä pitäisi nähdä.
Orson tarjoaa koko ajan kontakteja. Keinu on ihan must, pakko päästä ja nyt oli A.
Singahteluja sinne ja tänne. Onkohan meidän juomaveteen lisätty jotain energiajauhetta!!!
 

23.6.2012 Orson on käynyt ahkerasti agilitytreeneissä Marjan kanssa. Kovasti pitää vielä harjoitella, ennenkuin voi kuvitella kisastarttia. Orson kun on sitä mieltä, että siitä mennään, mistä helpommalla pääsee.

Nannat ovat liian kova kiusaus Orsonille. Keskittyminen kärsii, kun tarketilla on namia. Ne on saatava heti, eikä suorituksen jälkeen. Yritetään Marjan kanssa kehitellä jotain muuta kivaa palkaksi.

9.4.2012 Orson ja Marja ovat olleet lomalla agilitykurssilta. Olemme vieneet Orsonia jonkin verran hallille treenaamaan ja vahvistamaan opeteltavia asioita. Ihmetyttää, miten hyvin ja nopeasti Orson omaksuu sille opetettuja taitoja. Namin  toivossa Orson esittää kaikkea, mitä vain mieleen tulee. Kontakti tuntuu olevan mieleinen. Sitä Orson tarjoaa koko ajan ja odottaa kiitosta.

3.3.2012 Orson on aloittanut agin alkeiskurssin Marjan kanssa. Uutena asiana meille on nenäkosketus kontaktilla. Vai mien tämä oikein pitäisi sanoa? Kuitenkin - tämä on meillä kotitehtävänä. Nenä lattiaan - kiitos ja palkka. Harjoitellaan pieniä hetkiä päivittäin. Marja oli oikein tyytyväinen, kun Orson oli niin innostunut leluista ja leikki mielellään. Paikallaolossakin Orson on hieman edistynyt. Minun mielestäni Orson on villi ja energinen tapaus. Koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain.

 
20.2.2012  Agilityharjoitukset sujuvat ihan kiitettävästi. Nyt on menossa perusharjoitusta -telineiden oppettelemista. Orson on oikein innostunut oppilas.
 
5.2.2012  Orson oli ensimmäistä kertaa yökylässä ihan yksin. Marjalla oli Orsonille agiharkat ja meillä kummallakin "tosi tärkeät leuennot" KoiraExpossa, joten teimme tällaiset yökylä harkat tässä samalla. Orson vietti laatuaikaa Marjan ja Kian kanssa. Orson sai hyvää palautetta. Hän oli ollut oikein kelpo vieras ja agiharkatkin olivat sujuneet hienosti.
 
14.1.2012  Orson oli tosi reipas agissa. Marja oli tyytyväinen harjoituksiin. Uusi tuttavuus Orsonille oli Mindi-neito. Se olikin kiva tapaus. Piti ryömiä ja liehakoida ja haastaa leikkiin.
Orson harjoitteli kontaktia ja etenemistä ja jotain muutakin hienonimistä harjoitetta. Uutena oli pussi. Se oli alkuun vähän pelottava, mutta namit toisessa päässä veivät voiton ja pakkohan pussista oli läpi juosta ja vauhdilla sittenkin. Ai hurja, ai hurja!!!

Orsonilla on lievää mörköikää. Isännän peilikuva ikkunassa on ollut tosi haastava ja sitä on pitänyt vähän komennella. Mitäs isäntä istuu pipo päässä sisällä. Sitten on ollut vähän noloa, kun isäntä on  nauranut. Orson osaa selvästi nolostua ja olla niinkuin 'enhän minä mitään. Tässä vain ihmettelin maailman menoa'.

 
27.12.2011 Olemme päässeet kivasti hallille harjoituksiin. Orsonin mielestä Marja on aivan 'lyömätön koutsi'. Orson ihan selvästi palvoo ja ihailee Marjaa. Meille se kyllä sopii. Orsonilla on harkoissa tosi hauskaa ja niin pitää ollakin. Tänään hauskuutta lisäsi rotukaveri Primo ja taitaapi primo olla sukuakin - ettei olisi ihan serkkupoika. Primo oli tosi taitava. Orson tulee kilpaa perässä. Harjoittelimme aitojen läpi menoa, kujakeppejä ja kontaktia. Kaikilla näillä harjoituksilla oli omat hienot nimet, mutta ne olen jo unohtanut.
 

12.12.2011 Käytiin taas hallilla. Minut lempattiin pihalle ja Orson jäi harjoittelemaan Marjan kanssa. Ihan vaan alkeita kuulemani mukaan. Kun menin hakemaan Orsonia, hän oli aivan Marjan lumoissa. Seurasi hyvin tarkkaan, mitä Marja tekee ja mitä sanoo. Ihan kadehdittavaa. Sitten minä menin paikalle ja pilasin kaiken kivan Orsonilta. En antanut nostaa jalkaa pihalla heti ovenpieleen, enkä antanut seurustella ihanan cockeri tytön kanssa. Eipä minulle juuri palvovia silmäyksiä suotu. Kotona Orson taisi nähdä unta harkoista, kun niin kovasti äänteli ja jalat vispasivät.

7.12.2011  Orson on aloittanut agilityharjoittelun.  Ei isännästä eikä emännästä ole tähän lajiin harrastajaksi, mutta jos joskus saisi kaveriapua ohjaukseen, niin hyvä tulee. Orson nimittäin nauttii ihan hirmuisesti, kun pääsee vähän irrottelemaan agilityhallilla ja saa opetusta radalla. Nyt me vain pidämme hauskaa. Emännän pitää opetella terminologiaa, että ymmärtää ohjeet. Valoisin mielin suuntaamme Orsonin kanssa tulevaisuuteen.

©2017 Lucky Nana´s - suntuubi.com